Minun Afrikkani.: Viimeinen työpäivä Mpigissä.

Tänään oli viimeinen työpäivä Mpigissä ja sunnuntaina otetaan Elinan kanssa nokka kohti Rotomia, jossa suoritamme kotihoidon harjoittelumme. Kyllä tuo aika onki rientäny nopeasti. Reilu 50 yötä, niin ollaan kotona Suomessa.

Eilinen päivä oli ehdottomasti yksi raskaimmista päivistä, mitä täällä olen ollut. Olimme aamulla äitiysosastolla ja oli kamala ukkonen, jonka vuoksi sähköjä ei ollut. Yksi vastasyntyneistä vauvoista oli eloton ja tarvitsi happea. Sähköjen puutteen vuoksi tälle vauvalle ei pystytty antamaan happea happikoneella, ja ei aikaakaan kun tämä pienoinen nukkui pois. Järkyttävää ja surullista. Itkua en voinut pidätellä. Koko päivä oli yhtä tunteiden vuoristorataa, sillä tämän pienokaisen kuoleman jälkeen syntyi maailmaan uusi vauva.

Keskiviikkona kävimme koko ryhmän voimin Kakolassa, joka on yksi Mpigin sivukylistä. Hyvin köyhää aluetta. Vierailimme perheen luona, joka asuu savimajassa. Perheeseen kuuluu isä ja 6 lasta. Perheen äiti oli kuollut viimeisimmän lapsen synnytyksessä. He eivät omistaneet mitään. Veimme heille vaatteita, puhdasta vettä, leluja, saippuaa ja muita hyödyllisiä tavaroita. En ole koskaan nähnyt niin onnellisia ihmisiä. He olivat aitoja ja vilpittömästi kiitollisia. Samalla hoidimme lasten haavat, veimme heille matolääkkeet ja a-vitamiini kapselit. Tämän vierailun jälkeen tuli tosi hyvä mieli, juuri tämän takia olemme täällä Afrikan sydämessä, auttaaksemme ihmisiä, jotka todella tarvitsevat apua.