Lyhyt työviikko.

Ensimmäinen työviikko oli lyhyt ja oikein mukava. Tällä viikolla olimme järjestämässä vanhuksille viriketoimintaa, jonka sivussa jaoimme ja annoimme lääkkeitä. Ensiviikolla alkaa ns. kotikäynnit. Tähän viriketoimintaan kuului laulua, tanssia, raamatun lukemista ja vanhuksia lisäksi opetettiin kasvattamaan vihanneksia ja hedelmiä. Päivän kruunasi maittava lounas. Täytyy myöntää, että aluksi vihasin matokea (banaanimössöä), mutta näiden paikallisten naisten tekemänä ja herkullisen kastikkeen kera, se on todella hyvvää! Matoken lisäksi oon kokenu täällä muitaki makuelämyksiä. Esimerkkinä voisin mainita hapankorpun, jonka päällä on tuoretta avocadoa ja pestoa. Nam!

Vanhukset ovat täällä tosi ystävällisiä ja kiinnostuneita Suomesta. Monet ovat tulleet halaamaan ja keskustelemaan, kylläkin lugandaksi. Eräs vanha rouva on osannut englantia ja oli todella mielenkiintoista kysellä häneltä hänen elämästään. Hän antoi minulle lahjaksi sokeriruokoa ja kurpitsan, en voinut kieltäytyä koska se olisi ollut epäkohteliasta. Tukkani väri on saanu paljon huomiota. On mulle naimakauppojaki ehotettu, mutta en oo asialle lämmenny! On jokseenkin tuntunut ahdistavalta, että jotkut vanhukset polvistuvat eteeni ja kiittävät siitä, että olen tullut auttamaan heitä. Vaikka välillä kylläki tuntuu siltä, että en oo tehny yhtikäs mitään muuta, ku antanu lääkkeitä.

Joka päivä matkattiin eri kylään pitämään tätä toimintaa. Matkat kuljettiin kätevästi bodabodilla, jotka on moottoripyöriä. Yhistettynä järkyttävään määrään maantiepölyä, huonoihin teihin, kovaan vauhtiin ja melkoseen liikenteeseen, kyyti on aika ajoin aika pelottavaa. Ja joka ajoreissun jälkeen naama on ihan oranssinruskea johtuen tästä pölystä. Kyllä mulle ollaan naurettukki siitä, ku en oo välillä tajunnu pyyhkiä naamaa puhtaaks. :D

Jo Suomessa oon tottunu siihen, että tulen hyvissä ajoin paikalle. Näillä ihmisillä täällä ei ole asian suhteen mitään kiirettä. Välillä ollaan tyttöjen kanssa odotettu parikin tuntia että päästäis lähtemään tekemään töitä. Tämä on rasittavaa. Ja lisäksi kielen kanssa on välillä ongelmia, sillä suurinosa paikallisista puhuu ainoastaan lugandaa ja eivät ymmärrä että minä en sitä osaa. Mutta onneksi nää työntekijät jaksaa päivästä toiseen olla tulkkeina. :)

Huomenna lähetään pääsiäisen viettoon Kampalaan! Palaamisiin! :)

Oireiden kyselyä.

Lääkelaatikko.

Oireiden selvittelyä ja kirjaamista.

Ruuan antoa.

Tanssia.

Vanhukset saivat virikepäivän päätteksi saippuaa.

Heille annettiin lisäksi eri vihannesten siemeniä maanviljelyä varten.

Rotomin toimisto ja ihania vuohia!

Koti!

Elosalamoita!

Rotom!

Uusi viikko, uudet kujeet! Vaikka Mpigistä lähteminen oli haikeaa, on myös mukava nähdä ja kokea paljon uutta! Haikeaa on myös se, että ryhmämme "hajosi", mutta onneksi kuitenkin viikonloput vietetään yhessä. Ja parin viikon päästä on viikon reissu Zanzibarille!
 

Mpigin kauniit maisevat vaihtuivat onneksi melko samanlaisiin, tällä hetkellä olen Elinan ja Even kanssa Mukonossa, jossa sijaitsee toinen harjoittelupaikkamme Rotom. Tämä Mukono on osa Kampalaa, mutta sijaitsee syrjäseudulla. Kampalaan on noin puolen tunnin matka, eli lähellä ollaan. Tämä on todella kaunis ja rauhallinen paikka. Uusi kotimme on aivan harjoittelupaikkamme vieressä turvallisten aitojen takana. Yhdeksältä illalla päästetään vahtikoirat irti, joten siihen aikaan liikkuminen ulkona on kiellettyä. Onneksi netti toimii kohtalaisesti joten voi keskittyä koulutehtävien kimppuun, ainaki jossain vaiheessa. ;) Kämpässämme on kaikki mukavuudet: sisävessa, iso sänky, oma keittiö ja suihkusta tulee lämmintä vettä. Pyykki- ja astianpesukonetta ei edelleenkään ole, mutta hyvin pärjää ilman! Nyrkkipyykkäämisestä on tullu ihan kivaa hommaa! Sänkyni yläpuolella asustaa muuten pieni lisko, joka pistää suihinsa ylimääräset ötökät. Ulkona laiduntaa paljon vuohia ja kasvaa hedelmäpuita (guavaa ja jack fruittia), ihanaa!

Ensimmäinen harjottelupäivä täällä oli mukava, meidät otettiin hyvin vastaan ja käytiin henkilökunnan kanssa läpi omia odotuksiamme ja toiveitamme. Huomenna harjottelu alkaa todenteolla ja päästään vierailemaan vanhusten koteihin ja tekemään hoitotyötä. Tämä päivä meni lääkkeitä jakaessa, joka meinas välillä olla pitkästyttävää. Mpigin terveyskeskuksessa kanat olivat mukana lääkärinkierroilla, joten saa nähä mitä tämä paikka tuo tullessaan! 

 

Lauantaina oli ohjelmassa mm. köyhiä ritareita...

... ja ristiseiskaa! Voitto tuli! :)

Uusi lenkkipolku.

Ihana iltapala!

Viimeinen työpäivä Mpigissä.

Tänään oli viimeinen työpäivä Mpigissä ja sunnuntaina otetaan Elinan kanssa nokka kohti Rotomia, jossa suoritamme kotihoidon harjoittelumme. Kyllä tuo aika onki rientäny nopeasti. Reilu 50 yötä, niin ollaan kotona Suomessa. 

Eilinen päivä oli ehdottomasti yksi raskaimmista päivistä, mitä täällä olen ollut. Olimme aamulla äitiysosastolla ja oli kamala ukkonen, jonka vuoksi sähköjä ei ollut. Yksi vastasyntyneistä vauvoista oli eloton ja tarvitsi happea. Sähköjen puutteen vuoksi tälle vauvalle ei pystytty antamaan happea happikoneella, ja ei aikaakaan kun tämä pienoinen nukkui pois. Järkyttävää ja surullista. Itkua en voinut pidätellä. Koko päivä oli yhtä tunteiden vuoristorataa, sillä tämän pienokaisen kuoleman jälkeen syntyi maailmaan uusi vauva.

Keskiviikkona kävimme koko ryhmän voimin Kakolassa, joka on yksi Mpigin sivukylistä. Hyvin köyhää aluetta. Vierailimme perheen luona, joka asuu savimajassa. Perheeseen kuuluu isä ja 6 lasta. Perheen äiti oli kuollut viimeisimmän lapsen synnytyksessä. He eivät omistaneet mitään. Veimme heille vaatteita, puhdasta vettä, leluja, saippuaa ja muita hyödyllisiä tavaroita. En ole koskaan nähnyt niin onnellisia ihmisiä. He olivat aitoja ja vilpittömästi kiitollisia. Samalla hoidimme lasten haavat, veimme heille matolääkkeet ja a-vitamiini kapselit. Tämän vierailun jälkeen tuli tosi hyvä mieli, juuri tämän takia olemme täällä Afrikan sydämessä, auttaaksemme ihmisiä, jotka todella tarvitsevat apua.

Matkalla Kakolaan.

Matka taittu mukavasti ambulanssin lavalla!

Tavaroiden antoa.

Onnellisia lapsia.

Keittiö.

Haavojen hoitoa.

Mpigin terveyskeskuksen synnäri.

Home of hope and dreams

Viikko on taas vierähtänyt. Kaikkea tapahtunutta on vaikea pukea sanoiksi, joten valokuvat kertokoot osan puolestani. Lyhyesti sanottuna viikkoon on mahtunut mm. perinteisiä kansanparantajia, käynti orpokodissa ja vahvoja naisia, jotka ovat kestäneet kamalat synnytyskivut ilman mitään kivunlievitystä. Paikallinen kätilö kertoi, että täällä kivunlievityskeinoja ei juurikaan ole. Rukoilemisen ja oman äidin huutamisen tulisi auttaa. Ei auta muuta kuin nostaa hattua näille vahvoille naisille. Viime torstaina näin kolmannen synnytyksen, joka loppujenlopuksi päättyi onnellisesti kaikista vaikeuksista huolimatta. Tämä pienokainen oli synnyttävän naisen kahdeksas lapsi. Oli melko järkyttävää katsella naisen tuskaa ja kipua, kun kohtu meinasi tulla ulos ennen tätä pientä prinsessaa. Onneksi kätilö oli ammattitaitoinen ja kaikki meni hyvin.

Nyt alkoi viimeinen viikko täällä Mpigissä ja olo on hieman haikea. Uskomattomia kokemuksia ja ihmisiä. Ahdistavaa lähteä takaisin Kampalaan, jossa liikenne on kaoottista ja melua on paljon. Olen nauttinut tästä maaseudun rauhasta, joten olisin voinut hyvinkin olla pitempäänkin täällä.

Viime lauantaina pidimme läksiäisjuhlat Mpigin terveyskeskuksen henkilökunnalle. Juhlat onnistuivat hyvin ja oli hauskaa. Kokkimme Julietin loihtima ruoka oli taivaallista. Lisäksi ohjelmassa oli laulua, tanssia ja leikkejä. Yksi leikeistä oli levyraati, jossa osa vieraista arvosteli suomalaisia kappaleita pistein 1-10. Poika saunoo ja Jukka-Pojan Mielihyvää kappaleet iskivät hyvin paikalliseen makuun Lordista puhumattakaan!

Tämä päivä meni tavallisella osastolla ja äitiyspolilla. Työpäivän jälkeen taivas täyttyi mustista pilvistä ja alkoi satamaan isoja rakeita. Myöhemmin lintu lensi sähkölankaan ja salamat sinkoili edestakaisin. Että sellasta tänne! :)

Tilasin tästä kankaasta mittatilaustyönä mekon. Tykkään <3

<3

<3

<3

<3

<3

<3

<3

<3

<3

Levyraati.

 

Tuolileikki. :D

Equator and Mpanga forest

Uusi viikko! Täällä ollaan oltu jo kuukausi, huh! Eilen oli ohjelmassa reissu päiväntasaajalle ja Mpangan sademetsään. Sinne mentiin hyvällä rytinällä paikallisella ambulanssilla. Siellä istuttiin ku sillit purkissa, mutta kyllä se kannatti. Metsä oli upea. Valitettavasti apinat olivat unilla, mutta perhosia riitti. Eilen aloitimme myös projektin, jonka päämääränä oli pestä ja maalata miesten osaston seinät. Itse kuuluin pesutiimiin ja kyllä siinä siivoamisessa oli homma! Seinissä olevat epämääräiset eritteet ei meinannu millään irrota ja torakat vilisi lattialla. Olihan seki omanlaisensa kokemus, mutta hauskaa oli. :) Tänään toinen osa porukkaa maalasi seinät valmiiksi.

Tänään olin äitiysosastolla ja näin elämäni toisen synnytyksen. Maailmaan syntyi kaunis prinsessa.

Ennen...

Jälkeen!